Pakollinen aloituspostaus

Ajattelin kirjoittaa ihan virallisen aloituspostauksen, vaikka tuskin kukaan tänne eksyy. Tämä on siis monella nimellä netissä kulkevan neitosen (?)  animeblogi.. tai paremminkin kokeilu. Kovin kauan en ole nimittäin aiemmin onnistunut blogia pitämään pystyssä. Katsotaan nyt, mitä tästä tule.

Olen nyt parina viime kautena kirjoittanut Tumblriin muutaman lauseen mielipiteitä uusista sarjoista, ja ajattelin vähän laajentaa toimintaani. Mihinkään kovin pitkiin ja hienoihin analyyseihin minulla ei ole aikaa eikä jaksamista, mutta koitan toki pysyä suht asiallisella linjalla.

Pieni esittely olisi varmaankin paikallaan. Eli siis, kuljen Twitterissä samalla nickillä, Tumbrlissa olen sleep-mode-activated (Animal Crossing-sivublogi sleepmodecrossing). Muitakin tunnuksia on, mutta ne eivät ole olennaisia. En ole minkään luokan ”nettijulkkis”, vaan täysi tavis. IRL käyn lukiota, mutta eipä minulla sen lisäksi mitään elämää olekaan. Vapaa-aikani kulutan vähemmän yllättäen animea katsoen, pelejä pelaten ja yleisesti nörtteillen. Harrastan myös kuvataidetta, tai ainakin jollain tasolla. En ole mikään erityisen lahjakas, mutta piirrän lähinnä huvikseni. Alhaalla esimerkki.

Kuva

Animen suhteen olen aika uusihomo. Olen harrastanut Japania kauan, ala-asteelta lähtien, mutta itse anime on ollut aktiivisesti mukana vasta pari hassua vuotta. Minulta on jäänyt monet ”klassikot” toistaiseksi näkemättä, ja nytkin aikani kuluu lähinnä kauden sarjojen parissa. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että tykkään moe-animesta luultavasti enemmän kun olisi tarpeen.

Varmaan laitan kohta ihan oikeita postauksia matkaan, mutta tässä nyt tämä aloitus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s