Kevät 2015 ensikatsaus

Tässä tulee supermyöhäinen ja turhahko postaus. Olen viime aikoina hukkunut koulujuttuihin ja erinäisiin tyttöjensarjoihin, joten olen hieman myöhässä jokaisessa kevätsarjassa. Enköhän joskus vielä saa talvenkin animesta kirjoitettua.

plasticmemories

Seurattavana

  • Shokugeki no Souma: Ruoanlaittoa ankarassa eliittikoulussa shounen-tyyliin. On tähän asti ollut ihan hauska, mutta miten käy tahdin normalisoituessa?
  • Plastic Memories: Vaikuttaa peruskivalta, pidän etenkin Mikakunin de Shinkoukeita muistuttavasta piirrostyylistä. Odotan edessä olevaa pakollista itkudraamaa kauhulla.
  • Yamada-kun to 7-nin no Majo: Hieman kiirehditty mutta mukavalta vaikuttava kehonvaihtotarina. Ääninäyttelijät tekevät mahtavaa työtä.
  • Hibike! Euphonium: Kyoanin musiikkisarja on jo sinällään syy katsoa tätä. Toivon pehmoista menoa.
  • Ore Monogatari!!: Kahden jakson perusteella on paha arvata minne sarja on suuntaamassa, mutta voi kun ne jaksot olivatkin kivoja. Sarjan visuaalinen tyyli hohkaa hienoisia Chihayafuru-viboja.
  • Punch Line: Olen nolosti ehtinyt katsoa vasta toisen jakson, mutta nautin niistäkin kaikessa hölmöydessään. Kuuleman mukaan Uchikoshi on tehnyt juttunsa, pitänee katsoa siis pidemmälle.

danmachi

Droppausuhan alla

  • Dungeon ni Deai wo Motomeru no wa Machigatteiru Darou ka: Fantasiasettiä meemiksi muodostuneella jumalattarella. Katson lähinnä hahmodesignien voimalla, joten saa nähdä jaksanko loppuun.
  • Owari no Seraph: Minulla on tästä tosi ristiriitaisia tunteita. Alku on ollut varsin viihdyttävä, mutta kaikki riippuu jatkosta.
  • Denpa Kyoushi: Näyttää syntisen rumalta ja äänipuolikaan ei ole ihan huipputasoa. Jostakin syystä tämä on kuitenkin ollut ihan hauskaa katsottavaa.
  • Show By Rock: Höpsö ja energinen lastensarja. Ei ihan PriPara, mutta jees kuitenkin.

ubw2

Jatkokaudet

  • Yahari Ore no Seishun Love Comedy wa Machigatteiru. Zoku: Yhtä hauskaa kuin ykköskaudellakin, vähän paremman näköisenä vain. Tai ehkä pidän tästä jopa enemmän.
  • Danna ga Nani wo Itteiru ka Wakaranai Ken 2 Sure-me: Tämäkin on aika pitkälti samaa vanhaa. Mikseivät kaikki lyhytsarjat ole näin mukavia?
  • Fate/stay night: Unlimited Blade Works 2: Nätti kuin mikä, mutta eipä tästä muuta sanottavaa keksi.
  • Nisekoi 2: Lisää Nisekoita, ihan jees. Vielä kun saisi parasta tyttöä eli Tsugumia enemmän.

re-kan

Dropped

  • Arslan Senki: Sotajutut eivät maistuneet taaskaan
  • Re-Kan!: Silmät syöpyivät sarjan visuaalisesta kömpelyydestä. Vaikutti muuten kuitenkin ihan kelvolta.
  • Nagato Yuki-chan no Shoushitsu: Haruhi ei jaksa kiinnostaa vuonna 2015, vaikka aiemmasta animesta ei ole tässä teoksessa jäljellä paljoakaan.
  • Kekkai Sensen: Tylsyyskuolema kesken kakkosjakson oli aika hyvä merkki lopettaa suosiolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s