Kevät 2015 loppumietteet

Keväällä kävi taas perinteinen, eli sarjoja jäi mukavasti kesken. Ainakin Plastic Memories ja Danmachi jäivät määräämättömän ajan mittaiselle tauolle. Kaikkiaan kaudesta jäi kuitenkin hyvä kuva, sillä ne harvat loppuun katsomani sarjat osoittautuivat oikein katsomiskelpoisiksi.

Parhaat:

– Yamada-kun to 7-nin no Majo

– Hibike! Euphonium

Hyvät:

– Show By Rock

– Punchline

Katsottavat:

– Owari no Seraph

Jatkokaudet:

– Danna ga Nani wo Itteiru ka Wakaranai Ken 2 sure-me

Yahari Ore no Seishun Love Comedy wa Machigatteiru. Zoku

yamada

PARHAAT

Yamada-kun to 7-nin no Majo on huonon manganlukijan pelastus ja alkuperäisteoksen fanin kauhistus. Vähintään häiriköksi leimautunut Yamada sattuu eräänä päivänä törmäämään portaissa tähtioppilas Shiraishiin. Kaiken temmellyksen keskellä kaksikko vaihtaa kehoja, ja käy ilmi tämän voiman aktivoituvan suudelmasta. Kummallisuudet eivät kuitenkaan lopu siihen: näitä erikoisilla voimilla siunattuja henkilöitä löytyy jo sarjan nimen mukaan koulusta useampia kappaleita.

Minulla oli sarjan kanssa ihan käsittämättömän hauskaa. Perusidea oppilaalta toiselle kiertävistä erikoisvoimista on yhtä aikaa sekä selkeä että kiinnostava. Hahmot ovat ihania ja yllätyin etenkin ympäriinsä lentelevistä jos ei oikeista tunteista, niin ainakin vihjailuista. Yamada-kunissa suutelevat ihan kaikki, sukupuolesta riippumatta. Tämä pääsi yllättämään, mutta varsin positiivisella tavalla. Niin monesti ihan oikean pariskunnan ensimmäistä pusua pantataan ikuisuus ja pahimmassa tapauksessa blokataan toistuvasti (sotatakaumia eräästä chuunisarjasta..), että sarjan lähestymistapa suudelmiin on järjettömän virkistävä.

Animesovitus on synnyttänyt kaksi leiriä. Mangasta pitävät ovat kauhistelleet hirmuisen nopeaa tahtia, muutoksia mangan hahmodesigneihin ja vaikka mitä. Pelkkään animeen tutustuneet ovat pitäneet sovituksesta huomattavasti enemmän. Kannattaako animeen sitten tarttua? Jos olet yhtään kaltaiseni, eli luet mangaa noin kerran kahdessasadassa vuodessa, kannattaa. Yamada-kun on superviihdyttävä yliluonnollinen-kouluromanssi-mikäonkaan-younameit, vaikka animella onkin niin kova kiire.

euphonium

Hibike! Euphonium on Kyoanin paras sarja aikoihin. Sarja kertoo eufonium-soitinta soittavasta Kumikosta, joka ei liiemmin innostu mistään. Lukion alkaessa Kumiko yrittää aloittaa kaiken alusta, mutta hän joutuu hieman vastentahtoisesti jatkamaan vanhan soittimen parissa. Lukion kerholla on kuitenkin yläkoulun lepsuilumeininkiä kovemmat tavoitteet – miten käy innottoman Kumikon?

K-ONin uutta tulemista odottaneet joutuivat joko pettymään tai ilahtumaan, sillä sitä Euphonium ei ole. Sarjan tunnelma on jatkuvasti hieman ankea ja painostava. Ihmissuhdeongelmia ja kerhopaineita tasapainottamassa on kauniita musiikkikohtauksia, joiden aikana Hibike! Euphonium on kerrankin rentouttava. Kumikon hiljalleen kehittyvä intohimo musiikkia ja etenkin soitintaan kohtaan on palkitsevaa seurattavaa. Mitä tahansa ikinä koskaan harrastanut ihminen voi samaistua hahmojen tuskaan aina aloittelijan vaikeuksista siihen, etteivät omat taidot vain riitä.

Sarjassa oli useita todella kiinnostavia hahmoja, kuten kerhonjohtajan titteliä välttelevä Asuka-senpai ja hiljainen Natsuki. Kaikista erikoisimpia hahmoja ovat kuitenkin sarjan keskeisimmät tytöt, Kumiko ja Reina. Heidän välilleen kehittyvä, melkein liljailuun kallistuva, ystävyydentapainen suhde on kiehtovan epätavallinen. Jäin kaipaamaan useampaa oikeasti kiinnostavaa ja merkityksellistä mieshahmoa, mutta olihan se opettaja ihan kiva.

euphonium3

HYVÄT

Show By Rock, Sanrion mobiilirytmipeliin perustuva anime, ei herättänyt ennakkoon ainakaan minussa kovin kummoista hypeä. Se kuitenkin osoittautui varsin hauskaksi ja toimivaksi. Animen alussa Cyan, ujo tyttö joka ei ole toistaiseksi onnistunut liittymään koulunsa musiikkikerhoon, päätyy usein pelaamansa musiikkipelin sisään. Pelin maailmassa Cyanilla on kissankorvat, voima päihittää muuten rauhaisaa Midicityä vainoavia hirviöitä, ja mikä parasta, Cyan pääsee viimein liittymään bändiin kolmen muun eläintytön kanssa.

Sarjan ehdoton vahvuus on sen kevyet hölmöilyhetket tyhmine naamoineen. Hahmot ovat ihania ja muistettavia. Päätyttöjen oma bändi on söpö, pörröinen ja kaikkea mukavaa, mutta oma suosikkini Show By Rockin bändeistä on pöhköistä chuunipojista koostuva Shingancrimsonz. Poikien tyyliin kuuluvat ihan liian pitkät esittäytymislorut ja fanien haukkuminen karjaksi. Näitä eläinkorvaisia chuuneja olisi seurannut enemmänkin. Sarjan juoni on tavanomainen ja ennalta arvattava, mutta tuskinpa kukaan tätä sen takia katsoo.

Show By Rockin ratkaisu käyttää 3D-animaatiota esiintymiskohtauksissa nostatti kulmakarvoja etenkin alkujaksojen aikana, mutta niissäkään animaatio ei ole huonoa. Täysiksi turreiksi musiikkia soitellessaan muuttuvat hahmot istuvat hieman lapsekkaaseen sarjaan itse asiassa ihan hyvin. Tavallisesti animoituna Show By Rock on ihanan värikäs ja hyvällä tavalla erottuvan näköinen.

showbyrock

Punchlinen mainoslause kuuluu kutakuinkin niin, että ihmiskunta tuhoutuu jos pääpoika näkee pantsuja. Tosiasiassa tilanne ei ole ihan näin jyrkkä. Päähenkilömme Yuuta joutuu parin sattumuksen johdosta erilleen kehostaan. Kun Yuuta pääsee tahtomattaan todistamaan samassa asunnossa elävien varsin erikoisten tyttöjen alusvaatevalintoja liian tiheään tahtiin, hän pyörtyy ja meteori tuhoaa maan. Kaikeksi onneksi tilanteen voi korjata matkaamalla ajassa taaksepäin.

Sarjan juonesta ei kannata paljastaa juuri tätä enempää. Premissi kuulostaa hölmöltä ja sitä itse sarjakin on ainakin ensimmäisten jaksojen osalta. Sarjan alhaisesta arvosanasta MALissa voi päätellä monen dropanneen sen jakson tai kahden jälkeen ”tyhmänä fanservicenä” (Vaikka tämä syy on tyhmä. Alusvaatteita löytyy, mutta nekin ovat söpöjä..). Sarja lähtee pian hyvin käsikirjoittajansa Kotaro Uchikoshin näköiselle raiteelle. Punchlinen ote aikalinjajutuista sun muista ei ole ehkä se kaikkein vakavin, mutta se tekee tehtävänsä. Sarja lennättää ilmoille mielenkiintoisia kysymyksiä ja myös vastaa niihin.

Ulkoasultaan Punchline on varmasti kovin mielipiteitä jakava, mutta itse pidin sen pehmeistä ja raikkaan värikkäistä designeista kovasti. Mielikuvituksekkaan näköinen ja hyvin animoitu anime ei voi olla koskaan pahitteeksi. Tässäkin mielessä muistuu välttämättä mieleen viime vuoden Sekai Seifuku. Mitä nyt Punchline toimittaa vähän enemmän.

punchline2

KATSOTTAVAT

Owari no Seraph aloitti viihdyttävästi, jumitti turhahkossa koulumiljöössä hieman liian kauan ja palasi loppua kohden juurilleen. Sarja lähtee käyntiin, kun mystisen viruksen iskettyä vampyyrit ottavat ihmiskunnan haltuunsa. Vampyyrien valtakuntaansa nappaamien lasten joukossa ovat erään orpokodin asukkaat, joihin lukeutuvat jääräpäinen Yuuichirou sekä tummahiuksista vastapariaan huomattavasti ystävällisempi ja fiksumpi Mikaela. Epäonnistuneen karkaamisyrityksen jälkeen lapsiporukasta ainoa ehjänä pois selviävä on edellä mainittu Yuu. Pari vuotta kypsyttyään Yuun elämäntehtäväksi muodostuu ”perheensä” kuoleman kostaminen miten muutenkaan kuin vampyyrejä turpaan mättämällä.

Aloitin sarjan alun perin lähinnä hienojen hahmodesignien takia, enkä joutunut pettymään. Mustavihreät viitat liehuvat mallikkaasti kouluympäristön jäädessä taakse. Visuaalinen puoli ei muutenkaan petä. Käsin maalatut taustat ovat kauniita. Derppinaamoista en ainakaa itse pahemmin joutunut kärsimään (vaikka näistä ovat jotkut valittaneet) ja taistelukohtaukset toimivat. Hauskana yksityiskohtana ihmishahmot pukeutuvat mustaan kun taas yleisesti synkkinä yöeläjinä kuvatut vampyyrit käyttävät lähinnä valkoisia vaatteita.

Valitettavasti kaikkea Seraphissa ei voi kehua yhtä vuolaasti. Yrityksistään huolimatta se ei ole missään vaiheessa erityisen kiinnostava. Suurena ongelmana on hahmokaartin epätasapainoisuus. Sarja yrittää koota jonkinlaista yhtenäistä taisteluyksikköä ”vampyyrejä turpaan ilman koulutusta”-shounenpäähenkilöstä, sarkastisesta virnistelijätytöstä, laimeasta tsunderesta, jäykästä pinkkihiuksisesta Kei Tsukishima -kopiosta ja kaikin puolin turhasta jousipojasta. Sekalaisesta joukosta on koottu toimivia porukoita ennenkin, mutta ainakin toistaiseksi tämä sekalainen sakki tuntuu vain viideltä pakon edessä yhdessä työskentelevältä erakolta. (Huomautus parin viikon kuluttua: tykästyin jälkeenpäin ja nyt melkein odotan kakkoskautta..)

owari2

JATKOKAUDET

Danna ga Nani wo Itteiru ka Wakaranai Ken 2 sure-me jatkaa otakumies Hajimen ja normovaimo Kaorun yhteiselon kuvausta edeltäjänsä, viime vuoden syksynä ilmestyneen lyhytsarjan, mukaisesti parin minuutin jaksoin. Ykköskauden lopun vauvapaljastuksen käsittely jatkuu ja meno on muutenkin hieman kypsempää. Myös Kaorun ja Hajimen ystäväpariskuntia nähdään, tosin Hajimen veljen ja Mikin suhteenpoikanen jää edelleen lähinnä huonoksi vitsiksi.

Sarja ei edelleenkään ole mitenkään erityisen hauska. Sarja onkin vähän löysännyt vitsiyritysten suhteen ja keskittyy enemmän omaan lämpimään ilmapiiriinsä ja astetta vakavampiin aiheisiin. Sen arkinen, muutamasta hahmosta kertova tarina toimii lyhärimuodossa hyvin. Etenkin kahden päähenkilön parisuhteen kuvaus toimii erikoisen hyvin ottaen huomioon jaksojen lyhyys ja sarjan humoristinen ote.

danna

Yahari Ore no Seishun Love Comedy wa Machigatteiru. Zoku ei käytä aikaa turhaan menneiden selittelyyn. Kakkoskausi jatkaa kulkuaan tismalleen siitä, mihin Oregairun ykköskausi silloin kaksi vuotta sitten jäi. Omassa tapauksessani tämä on vähän huono, sillä ekan kauden jutut ovat jääneet ajan ja jatkokauden odottamattomuuden myötä hämäriksi. Joka tapauksessa kakkoskaudella suurimpia aiheita ovat päähenkilö Hikigayan aina yhtä uhrautuvainen tapa ratkoa ongelmia sekä muuttuvat suhteet hahmojen välillä (tai niiden samana pitäminen).

Oregairu Zoku on huomattavasti edeltäjäänsä paremman näköinen. Vuodesta 2013 silotellut hahmot jopa liikkuvat tällä kertaa. Tuotannosta minulla ei ole mitään valitettavaa. Päähenkilöt ovat mukavan muistettavia. Etenkin Yuigahamaa, varsinaista mukavan tytön määritelmää, muistelin ykköskaudelta lämmöllä, mutta myös jäinen Yukinoshita pääsi yllättämään. Valitettavaa on se, että ihaninta poikaa (/parasta tyttöä) Totsukaa ei päästy juurikaan näkemään. Parrasvaloihin pääsivät tällä kertaa muut koulukaverit, joiden nimiä, aiempia esiintymisiä sekä yleistä funktiota tarinan kannalta saikin muistella tuskaisesti.

oregairu2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s