Luukku 2: All Night Long

allnightlongkansi

Muno on melko tuore BL-mangaka, jonka ura alkoi vasta vuonna 2014. Olen kuitenkin pannut hänet merkille erityisesti kauniin ilmavan ja tuoreen piirrostyylinsä vuoksi. Toinen hänen piirtämänsä sarja, Houkago Edge, on luvassa jossakin myöhäisemmässä luukussa. All Night Long on Munon tuoreinta tuotantoa. Manga ilmestyi gateau-lehdessä, jonka pointtina on kaiketi tarjota tyylikkäitä ja ei-niin-genreuskollisia bl-tarinoita. All Night Longin tapauksessa teema näkyy lähinnä tyylikkäässä ja modernissa taiteessa –  juonensa puolesta sarja on pitkälti suhteellisen kevyt, yliopistoon sijoittuva ihmissuhdesarja.

Noboru Akashi on Aivan Tavallinen Yliopisto-opiskelija, joka pohtii kovasti seksuaalisuuttaan. Tyttöjen kanssa juttu ei juuri luista, mutta pojatkaan eivät ole juuri kiinnittäneet hänen huomiotaan – hyvännäköistä samalla kurssilla olevaa Tomohiro Yagia lukuun ottamatta. Akashin kaverin todettua Yagin olevan homo, Akashi koettaa onneaan Yagin kanssa – Yagi tosin erehtyy luulemaan Akashia deittisovellus-matchikseen ja suutelee tätä melkein ensi töikseen. Kömpelöstä ensitapaamisesta huolimatta pojat päätyvät seksisuhteeseen, jonka tunteettomuus alkaa pikkuhiljaa raastaa Akashia.

xcvg

Sinänsä sarja koostuu melko perinteisistä elementeistä. Pääpojat ihastuvat lähinnä seksin kautta, on mustasukkaisuutta ja implikoidaan, että homosuhteet olisivat erityisen kevytkenkäisiä – koska eihän yliopistokulttuurissa tietenkään mitään yhden yön juttuja tapahdu heteroillakaan.. Kaikeksi onneksi viimeksi mainittu klisee osittain myös kumotaan. Sinänsä ihan ilahduttavaa on jo se, että seksuaalisuuteen otetaan _jollakin tavalla_ kantaa.

All Night Long on minusta edelleen hurmaava lyhyt bl-kertomus. Siinä on sopiva määrä kevyttä ihmissuhteilua ja söpöyttä, mutta tietysti myös hieman pahaa mieltä ja angstia. En ainakaan itse törmää yliopistoon sijoittuviin sarjoihin kovin usein. Modernimman bl:n tapaan myös All Night Long välttää ne perinteisimmät roolijakokliseet – on vain kaksi poikaa ja heidän välisensä suhde. Munon ihanan ilmava ja kevyt piirrostyyli on suurin syy, miksi tätä sarjaa suosittelen. Estetiikka edellä kulkevaa ihmissuhdesarjaa astetta vanhemmilla hahmoilla etsiville tämä on erittäin kiva, joskaan ei hirmu muistettava teos.

ghjklö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s