Luukku 17: Jackass!

jackasskansi

Scarlet Beriko kuuluu suosikkimangakoihini. Olen jopa lukenut Berikolta kaikki pääteokset Jealousya ja Amefurashia lukuunottamatta. Kaikki lukemani Berikon teokset ovat olleet tasaisen hyviä, sikäli kuin muistan, joskin Minori no Te ei iskenyt minuun yhtä lujaa kuin moniin muihin. Joou to Shitateya pääsi toisena Berikon sarjana kalenteriin mukaan, ja on näin ollen tulossa parin päivän päästä. SuBLime on julkaissut Jackassin äskettäin fyysisesti englanniksi.

Jackass! alkaa, kun Keisuke, ahkera lukiolaispoika, huomaa vasta koulussa liikuntahousujensa sisään jääneet siskonsa sukkahousut. Tämän huomaa kaikeksi onneksi myös Keisuken varsin epätodennäköinen ystävä Shinohara, joka ohjaa Keisuken terveydenhoitajan huoneeseen. Shinoharalla kuitenkin sattuu olemaan sukkahousufetissi, ja hän yllättää itsensäkin sillä, että kiinnostuu toisen miehen sukkahousuihin verhoilluista sääristä. Miten käy näiden kahden ystävyydelle?

jackasss

Olen lukenut kyseisen mangan ennen tätä rereadia viimeksi noin kaksi viikkoa sitten, mutta tälläkään lukukerralla Jackass ei kyllästyttänyt. En oikein keksi koko sarjasta mitään pahaa sanottavaa. Jo nämä kaksi pääpoikaa ovat hahmoina hirveän kivoja, mutta kaikki pokkarin edetessä esiteltävät uudet hahmot ovat tismalleen yhtä ihania. Eilisen luukussa Houkago Edgeen liittyen sanoin sen pääparin toisen pojan olevan ikävän lipevä. Shinohara menee vähän samaan kategoriaan, tosin sillä erotuksella että hän ei oikeasti vaikuta ikävältä ihmiseltä. Shinohara on pinnallinen, mutta sentään rehellinen ja aidosti hyväsydäminen, ainakin välillä. Keisuke edustaa enemmänkin  tätä nykyään trendikästä “tavallinen jonne joka onkin uke” -hahmotyyppiä, mistä en voi myöskään valittaa.

Jackassissa kaikki kolme-ish paria ovat mukavaa seurattavaa. Yhteen pokkariin on ympätty sujuvasti eri ympäristöissä ja niiden ympäristöjen välillä tapahtuvia romansseja, eli pelkässä perusarkikoulumeiningissä ei olla jumissa. Etenkin pääparin suhde etenee luonnollisen soljuvasti. Keisuke ja Shinohara ovat hyviä ystäviä ennestään, mutta heidän välillään on silti hieman jännittyneisyyttä, sillä he ovat ihmisinä kovin erilaisia. Koska Jackass teoriassa on fetissiin keskittyvä manga, suhde on seksuaalissävytteinen alusta asti, mutta sillä ei mässäillä mauttomuuteen asti. Berikon vahvuuksia onkin oikeasti seurattavien seksikohtauksien luominen.

jackassss

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s